METSÄLIIGA AVAUTUU 8.5. TIK TOKISSA JA TUO ESILLE METSÄTYÖN ARKIPÄIVÄÄ 

Metsäalan somesta tunnetut tekijät käärivät hihansa yhdessä Metsämiesten Säätiön kanssa alan tulevaisuuden eteen. Metsäala on jo jonkin aikaa kärsinyt työntekijäpulasta ja ala on yrittänyt löytää tapoja saada nuoret kiinnostumaan alasta. Nyt Metsäalan tunnetut tekijät ovat päättäneet kääriä hihat ja avata päivittäistä tekemistään nuorisolle Tik Tok -sovelluksessa. Metsäliiga syntyi TV-formaatin suunnittelun ja Jätkä-Juhon Tik Tok-kanavan menestymisen myötä. 

Metsäliigassa ovat somesta tunnetut metsäalan tekijät: metsäalan kuljetusyrittäjä Jonna Matikainen, metsäkoneyrittäjä Jussi Antman, metsäpalveluyrittäjä Roope Tonteri ja Jätkä-Juho perheineen.

Nämä kaksi asiaa tapahtui aika lailla samoihin aikoihin ja aloimme miettimään mahdollisuutta tavoittaa nuoret paremmin Tik Tok-sovelluksessa kuin esimerkiksi TV:n välityksellä. ”Lähdimme suunnittelemaan yhdessä Metsäkoulutus Ry:n kanssa kokonaisuutta ja ehdotimme tätä Metsämiesten Säätiölle. Metsämiesten Säätiö tukee projektia merkittävästi. Monien vaiheiden ja aivoriihien jälkeen syntyi Metsäliiga, ja onneksemme saimme mielestämme parhaat tekijät aloitukseen”, kertoo projektia koordinoiva Toni Ahokas.

Tavoitteenamme on saada nuoret kyselemään alan perään esimerkiksi opinto-ohjaajilta, jos metsäalaa ei esitellä kyseisessä koulussa riittävästi. ”Haluamme luoda yhteisön, jota on hauska seurata ja johon haluaa kuulua. Kannustamme ihmisiä liittymään joukkoomme, olet sitten nainen, mies, nuori, joltain muulta alalta tai jostain muualta. Haluamme tehdä tämän koko alan kanssa yhdessä, jotta onnistumme tässä mahdollisimman hyvin ja saamme suunnan muuttumaan”, Toni jatkaa.

Metsäliigan tiimissä on tällä hetkellä neljä mainiota yrittäjää ja persoonaa, heidän avullansa haluamme kasvattaa tätä joukkoa ja saada mielenkiintoista materiaalia ympäri Suomen. Tulemme etsimään metsäalan kouluista joukkoomme opiskelijaa, joka kuvaisi millaista arki metsäkoulussa on. ”Haluamme tuoda alan monipuolisia mahdollisuuksia esille ja vastata nuorten, sekä muiden alasta kiinnostuneiden kysymyksiin, haluamme olla helposti tavoitettavissa, Metsäliigan joukkue kertoo puun matkan aina metsästä kuluttajalle”, Ahokas toteaa.

Ensimmäinen jäsen, joka oli myös vahvasti Metsäliigan suunnittelussa mukana, on Roope Tonteri. Hänet tunnetaan Suomessa ja maailmalla kolminkertaisena maailmanmestarina lumilautailussa sekä olympiaurheilijana. Roopesta on aktiiviuran jälkeen kuoriutunut metsäalan monitoimimies, Roope tekee yrityksellään töitä aina puun istutuksesta puun korjuuseen. ”Mahtavaa saada Metsämiesten Säätiö mukaan tähän projektiin, heidän avullaan mahdollisuus tuottaa kiinnostavaa materiaalia nuorille on olemassa”, Roope kommentoi.

Metsäliigan puunkorjuusta vastaa 29 vuotta alalla vaikuttanut Jussi Antman. Kuhmolainen yrittäjä tietää, mistä puhuu, mutta on myös aina valmis oppimaan lisää ja kuuntelemaan. Jussi heittäytyy projektiin mukaan innolla, sillä hän on ollut aina alan suuri puolestapuhuja. ”Olen porukan kokenein alalla, mutta selkeästi kokemattomin tässä videon kuvaamisessa, laitan kaiken kokemukseni peliin ja uskon että voin tuottaa mielenkiintoista materiaalia yleisölle”, Jussi toteaa.

Naisia alalla edustaa mahtavasti kouvolalainen metsäalan kuljetusyrittäjä, ratsastaja ja asuntosijoittaja Jonna Matikainen. Jonna on jo ennen Metsäliigaa puhunut paljon alan tulevaisuudesta ja toiminut alalla esimerkillisesti. Kiinnostuksesta Jonnan tekemiseen kertoo hänen suuri seuraajamääränsä sosiaalisessa mediassa. ”Haluan kannustaa naisia alalle ja muuttaa ennakkoluulo kerrallaan alaa naispositiivisempaan suuntaan, naisissa on käyttämätön voimavara alalla”, Jonna sanoo.

Viimeisenä ja nuorimpana yrittäjänä on puutavaratuottaja Jätkä-Juho perheineen. Valtakunnallisesti tunnettu nuori yrittäjä perheineen tuottaa erilaisia puutavaratuotteita Puuilolle. Pienestä ideasta ja sattumasta kasvoi palkittu ja menestyvä yritys Hyrynsalmelle. Jätkä-Juhon videoita on katsottu Tik Tokissa yli 7 miljoona kertaa, tästä Metsäliiga sai alkusysäyksensä. ”Hienoa päästä mukaan tämän tason porukkaan ja toivon, että alalle löydetään nuoria, joiden kanssa voimme jatkaa näiden kokeneiden tekijöiden työtä. Ehkä saamme kasaan jossain vaiheessa junior Metsäliigan”, Jätkä-Juhon perheestä naurahdetaan.

Metsäliigaa voit seurata Tik Tokissa @metsaliiga, luvassa on rentoa, informatiivista, hauskaa ja erilaista materiaalia. Metsäliigalaiset haluavat ottaa seuraajat mukaan ja paljon erilaisia kilpailuita onkin luvassa. Metsäliiga alkaa Tik Tokissa 8.5.

Metsäliigan jäseniin saa olla yhteydessä ja haluamme vastata mahdollisiin kysymyksiin. Alla kaikkien jäsenten yhteystiedot:
Toni Ahokas, projektin koordinointi, 041 313 8799, jatkajuho@gmail.com, Hyrynsalmi
Jonna Matikainen, puutavarankuljetus, 044 987 6665, jonnaii@windowslive.com, Kouvola
Roope Tonteri, metsänhoito, 040 733 6099, roope.tonteri@gmail.com, Kouvola
Jussi Antman, puunkorjuu, 044 523 4219, j.antman@kuhmo.net, Kuhmo