Ilmastomme on tulevaisuutemme -hankkeen kuulumisia
Hankkeella on nyt ensimmäinen puoliaika takana ja on aika tehdä yhteenveto tästä ajasta. Tämä on samalla kesäterveinen kaikille teille, jotka tavalla tai toisella olette olleet hankkeessa mukana.
Vuoden aikana hankkeen lehti valmistui. Lehden painos oli 8000 kappaletta ja sitä on jaettu alueen kouluissa, lukioissa ja kirjastoissa Vaasassa sekä Mustasaaressa. Suuri kiitos Metsäkeskuksen Annikka Selanderille, joka on auttanut sisällön ja käännösten kanssa. Loppputulos oli ajankohtainen, visuaalisesti hieno ja yleissivistystä lisäävä kaksikielinen tuote. Tilaa lehti minulta, jos et vielä ole sitä lukenut!
Maaliskuussa järjestettiin webinaari Ekotänk yhdessä Metsäkeskuksen hankepäällikkö Pia-MariaThomssenin kanssa. Luennoitsijoina olivat Nina Långstedt ja Jessica Aminoff. Puhuimme mm. luonnonmukaisesta maanviljelystä ja metsän käyttämisestä eläintuotannon päästöjen kompensoinnissa. Hanke sai myös näkyvyyttä Skogsbrukets vinterdagar-tapahtumassa. Hanke-esittelyn lisäksi kerroimme nuorten ilmastoahdistuksesta ja siitä, miten voisi voida paremmin.
Hanke on järjestänyt 19 luentoa lukioissa ja 29 luentoa yläasteella. Suurin osa on järjestetty verkonvälityksellä. Käytössä on ollut menti.com, jonka avulla oppilaat ja opiskeiljat ovat voineet osallistua interaktiivisesti. Noin puolet yläasteen luennoista on toteutettu yhteistyössä Marthaförbundetin Roosa Mikkolan ja Itämeri 2.0-hankkeen kanssa. Näemme tämän hyvänä tilaisuutena yhdistää metsä ja meri yhteen ilmastoluentoon, ja yhteistyömme jatkuu varmasti.
Monimetsä-hankkeen ja Metsäkeskuksen asiantuntijan Nina Jungellin kanssa tarjosimme metsäretkiä 5.- ja 6.-luokan oppilaille. Viisi luokkaa ilmoittautui ja kevään kauneimpina päivinä kävelimme Molnträsketin ympäröivässä metsässä Vaasassa ja juttelimme ilmastosta, luonnonhoidosta ja metsän monista mahdollisuuksista. Erikoisen kouluvuoden jälkeen tämä retkimahdollisuus oli hyvin tykätty oppilaiden ja opettajien keskuudessa.
Hanke on tavoittanut yhteensä 1845 nuorta ja metsänomistajaa. Tarjoamme myös jatkossa luentojamme yläasteille ja lukioihin. Laajennamme myös kohderyhmäämme ja tarjoamme luentoja ala-asteiden vanhemmille oppilaille.
Skogforskin järjestämän seminaariviikon aikana osallistuimme kilpailuun Instagramissa ja voitimme tutkijan päiväksi. Tulemme siis järjestämään luentoja senioritutkija Rolf Björnhedenin kanssa. Tämä on erittäin kiva palkinto! Toivomme, että Rolf pystyy tulemaan Suomeen ja voi pitää luentoja livenä.
Toivomme myös, että vierailuja ja matkoja voidaan toteuttaa hankkeen toisen puolikkaan aikana. Suunnitelmat tehdä podcast etenevät. Suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme, jotka mahdollistavat hankkeen toteuttamista.
Hankkeella on perusrahoitus Pohjanmaan ELY-keskukselta ja lisäksi toimintaa tukevat Svenskakulturfonden, Föreningen för Skogskultur, Metsäkoulutus ry ja Metsämiesten Säätiö.
Anne Teir-Siltanen
projektipäällikkö