Monimuotoisuuden ja osallisuuden edistämisessä metsäalalla on vielä paljon tehtävää

Moninaisuus ja inkluusio (kokemus osallisuudesta) eivät vielä toteudu metsäalalla. Ala on homogeeninen, vaikka suurin osa vastaajista pitää työyhteisöjä moninaisina ja hyvinä. Kuitenkaan kaikki, erityisesti vähemmistöihin kuuluvat, eivät voi olla oma itsensä. Positiivisena muutoksena nousee esiin naisten määrän lisääntyminen. Moninaisuuden ja osallisuuden kehittäminen on tärkeää alan tulevaisuuden kannalta, mutta muutostarvetta ei tunnisteta laajasti vastaajien keskuudessa.

Tulokset käyvät ilmi työelämän muotoilutoimisto Workday Designers Oy:n ja kestävyysmurroksen asiantuntijayritys Luontoa Consulting Oy:n tutkimuksesta, jossa tutkittiin yhdenvertaisuuden ja osallisuuden toteutumista metsäalalla. Tutkimukseen osallistui kaksi organisaatiota, Stora Enso Metsä ja Metsäkeskus, sekä jäseniä kahdesta ammattiliitosta, Loimusta ja Teollisuusliitosta. 

Metsäalan työpaikkoja kuvataan pääasiassa positiivisesti: toisten asiantuntemusta arvostetaan, työkavereita autetaan sekä koetaan, että töissä voi olla oma itsensä. Kuitenkin tutkimuksesta käy ilmi, että työpaikoilla esiintyy myös kiusaamista ja syrjintää: 36 % kaikista vastaajista on huomannut kiusaamista tai syrjintää nykyisessä työpaikassaan viimeisen kahden vuoden aikana. Naisilla vastaava luku on jopa 47 %. Lisäksi naisista puolet on kohdannut epäoikeudenmukaista kohtelua sukupuolensa perusteella, miehistä vain 7 %. 

Metsäalalla naisten asemaan on kiinnitetty huomiota vuosien aikana, ja tehty työ on on tutkimuksen mukaan tuottanut myös tulosta. Kuitenkin naisten eteneminen uralla koetaan edelleen haastavampana kuin miehillä. Myös koulutustaustan merkitys nousi keskeisenä uralla etenemiseen vaikuttavana tekijänä: yliopistotutkinnon tehneitä koetaan edelleen arvostettavan enemmän, vaikka koulutuksen merkitykseen onkin kiinnitetty huomiota viime vuosina. 

Alan homogeenisyyttä ei usein tunnisteta tai nähdä ongelmana

Moninaisuus tunnistetaan vastaajien joukossa suppeasti, ja se näyttäytyy lähinnä siten, että työpaikoilla on eri ikäisiä ihmisiä, miehiä ja naisia sekä erilaisia työtehtäviä ja osaamista. Aineiston valossa vähemmistöt ovat metsäalalla lähes näkymättömissä. Esimerkiksi vammaisia, etnisiä vähemmistöjä tai sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä ei alalla näytä joko työskentelevän, tai sitten he ovat tavalla tai toisella piilossa.

Vastaajista 60 % pitää työpaikkaansa moninaisena, vaikka työyhteisöt näyttäytyvät etnisyytensä, koulutustaustansa ja sukupuolen osalta homogeenisina. Osa vastaajista suhtautuu kriittisesti alan vähäiseen moninaisuuteen ja näkee tarpeen monimuotoistumiselle, mutta suuri osa ei näe samankaltaisuudessa mitään vikaa. 

”Olemme Stora Enson Suomen puunhankinnassa työskennelleet vuosien ajan työyhteisömme monimuotoisuuden ja osallisuuden lisäämiseksi. Olemme saavuttaneet tässä työssä jo monia onnistumisia, mutta olemme myös luoneet uusia tavoitteita kehittymiselle muun muassa kysymällä ja kuuntelemalla oman henkilöstömme näkemyksiä. Tämä uusi tutkimus on muistutus siitä, että monimuotoisen ja osallistavan kulttuurin rakentaminen työpaikalla ei ole pikapyrähdys vaan maratonmatka. Vaaditaan pitkäjänteistä työtä, johon osallistuu koko henkilöstö. Monimuotoisuus ja osallisuus ovat avainasemassa, jotta pystymme vastaamaan muuttuvan maailman monimutkaistuviin haasteisiin”, sanoo metsäjohtaja Janne Partanen Stora Ensosta.

“Olen tyytyväinen, että olimme mukana tutkimuksessa. Tulokset osoittivat vahvuutemme ja kehityskohtamme, joihin aiomme tulevaisuudessa panostaa, jotta Metsäkeskus olisi monimuotoisempi ja osallistavampi työpaikka sekä houkutteleva työnantaja yhä useammalle”, sanoo hallintojohtaja Anna-Liisa Louko Metsäkeskukselta. 

“Organisaatioissa, jotka ovat alussa yhdenvertaisuusasioissa, on hyvin tyypillistä, että monimuotoisuuden puutetta ja hyötyjä ei tunnisteta laajasti vastaajien keskuudessa. Tämä tuntuisi olevan tilanne tutkimissamme metsäalan organisaatioissa. Yhdenvertaisuusasioita voi kuitenkin muuttaa ja johtaa, ja tutkimus antaa hyvän käsityksen kehitettävistä asioista. Tutkimukseen osallistuneiden organisaatioiden kiinnostus aiheeseen ja jo saavutetut tulokset ovat erinomainen pohja yhdenvertaisuuden kehittämiselle alalla”, tutkimuksen toteuttaneen Workday Designersin työpäivämuotoilija Henna Nätynki toteaa.

Tutkimuksen toteuttivat Workday Designers Oy ja Luontoa Consulting Oy huhti-kesäkuussa 2023. Tutkimus koostui laadullisesta kyselystä, joka analysoitiin iloom Oy:n toimesta Wordloom®-työkalulla, sekä syvähaastatteluista, jotka täydensivät kyselyaineistoa. Kyselyyn vastasi 632 henkilöä. Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö

Workday Designers Oy on työelämän muotoilutoimisto, joka tutkii ja kehittää työntekijäkokemusta sekä valmentaa ihmisistä neuvokkaita oman työnsä muotoilijoita. Luontoa Consulting Oy palvelee erityisesti maata käyttävän sektorin yrityksiä ekologisen ja sosiaalisen vastuun kehittämisessä ja yritysvastuun kunnianhimon tason nostamisessa.


Lisätietoja tutkimuksesta:

Työpäivämuotoilija Henna Nätynki
Workday Designers Oy
henna@workdaydesigners.com
puh. 044 352 3624

Toimitusjohtaja Inka Musta
Luontoa Consulting Oy
inka@luontoaconsulting.fi
puh. 040 634 9900