Metsäkonekoulutuksen laatua kehitetään hankkeella

Länsirannikon Koulutus Oy WinNovassa on käynnistynyt toukokuussa 2022 Konekoulutuksen laadun parantaminen –hanke. Sen rahoittajana toimii Metsämiesten säätiö. Hanketta tukee Metsäkoulutus ry.

Hankkeen tavoitteena on saada WinNovan metsäkoneenkuljettajakoulutuksesta tasalaatuista eri tiimien kesken.

Hanke on suuruudeltaan 35 000 €, lisäksi WinNovan omarahoitusosuus on 15 000 €. Se on jaettu kolmeen eri työpakettiin:

Työpaketti I:ssä kartoitetaan ja kuvataan nykytila, sekä bencmarkataan muita toimijoita. Lisäksi selvitetään markkinoilla olevia järjestelmiä ja sovelluksia.

Työpaketti II:ssa mallinnetaan etäohjaus- ja seurantatyökalut sekä opiskelijakohtainen konekäyttötuntien ja perehdytyksen seurantajärjestelmä. Hankitaan tarvittavat laitteet ja tarvikkeet. Kehitetään ja testataan seurantajärjestelmä opiskelijoiden kanssa. Arvioidaan järjestelmän toimivuus ja sen tuoma lisäarvo.

Työpaketti III:ssa keskitytään tuotosten käyttöönottoon ja tulosten levittämiseen.

Kehitettävä järjestelmä on tarkoitus saada toimimaan yhdessä Itslearning-oppimisympäristön kanssa. Eri mahdollisuuksia kartoitetaan laite-/ järjestelmätoimittajien kanssa. Hankkeen onnistuessa sen tulokset ovat laajennettavissa myös muille koulutusaloille sekä simulaatio-opetukseen.

Konekoulutuksen laadun parantaminen –hanke on esillä WinNovan metsä- ja maarakennusalan tapahtumissa ja somessa. Lisäksi sitä esitellään messuilla ja muissa ulkopuolisissa tapahtumissa, joissa yksikkö on mukana.

Linkki hankesivulle: https://www.winnova.fi/winnova/kehittaminen/kaynnissa_olevat_hankkeet/konekoulutuksen_laadun_parantaminen.html

Lisätietoja: Jani Kujansuu WinNova, jani.kujansuu@winnova.fi