Metsäkoulutus ry antoi lausunnon opetusministeriön laatimasta pitkän aikavälin koulutusmäärien ennakointimallista ja mallin tuottamista koulutusmääristä

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Koulutustarpeen ennakointimalli

Diaarinumero: VN/26814/2024

Yleiset huomiot työryhmän esityksestä

Työryhmä on laatinut esityksen ammatillisesti eriytyneen tutkintoon johtavan koulutuksen tarpeen pitkän aikavälin ennakoinnissa käytettäväksi malliksi sekä ennakoinut esitetyllä mallilla pitkän aikavälin koulutustarvetta. Pitkän aikavälin koulutustarpeen ennakointimallin tavoitteena on ennakoida päätöksenteon pohjaksi työvoimatarpeeseen perustuva koulutustarve sekä työikäisen väestön koulutusrakenteen kehitystä, jos koulutuksen jakautuminen vastaa ennakoitua koulutustarvetta.

Lausunnolla olevassa ennakointimallissa on huomioitu Koulutuspoliittisen selonteon (Kopo 2021) linjauksista pelkästään korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden kasvattamisen tavoite 50 % ikäluokasta väestön osaamistason nostamiseen tähtäävänä toimenpiteenä. Kaikilla koulutusaloilla, kuten metsäalalla, tämä tavoite ei ole perusteltu ja johtaa korkeakoulutettujen kasvavaan työttömyyteen, sillä koulutusalakohtaisesti työvoimatarpeet vaihtelevat (MMM 3.2022, s.37).

Koulutusalakohtaiset eroavaisuudet ja tarpeet tulisi huomioida mallissa esitettyä paremmin. Koulutustarpeen arviointimallin tulisi ottaa huomioon paremmin toimialakohtaiset erityispiirteet ja tuottaa mahdollisimman tarkkaa tietoa esimerkiksi metsäalan ammatillisen koulutuksen/tutkinnon suorittavien määrästä vuositasolla osaamisaloittain sekä tuottaa mahdollisimman tarkkaa tietoa metsäalan työelämän ammatillisesta työvoimatarpeesta alueittain. Jotta tulevaisuuden koulutustarpeita voidaan ennakoida, tulee vuosittaisten koulutusmäärien ja erilaisten tutkinnon suorittajien määrä tietää mahdollisimman tarkasti ja luotettavasti. Kun tiedetään nykytila, on paremmat mahdollisuudet ennakoida tulevaa.

Työryhmän esittämässä mallissa koulutustarjonnan suuntaamisen eri koulutusaloille ei katsota edellyttävän tietoja toimialojen, kuten metsäalan rakenteesta ja sen tarvitsemista ammattilaisista ammateittain. Lisäksi koulutustarpeen arviointimalli ei ota huomioon työvoimatarpeiden alueellisuutta. Jotta mallilla tuotettu tieto tukisi koulutuspoliittista päätöksen tekoa riittävällä tarkkuudella ja koulutustarjonta vastaisi työmarkkinoiden tarpeita sekä johtaisi valmistuvan työvoiman mahdollisimman korkeaan työllisyyteen ja tuottavuuteen, tulisi alueellinen työvoimatarve ja tiedot eri toimialojen rakenteesta ottaa mallissa huomioon. Metsäalan tärkeitä ammatteja ovat metsäteollisuuden arvoketjussa toimivat metsäkoneenkuljettajat, puutavara-autonkuljettajat, metsuri- metsäpalvelujen tuottajat, metsäkoneasentajat ja metsäenergian tuottajat.

Työryhmä esittää, että valmistuneiden työllistymistä muihin ammatteihin tulee pitää yhtä arvokkaana kuin ammattiin, mihin on kouluttautunut. Näkemyksen riskinä voidaan nähdä varsinkin ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien ammattiosaamisen ja ammattiylpeyden heikkenemisen. Lisäksi yksilön hakeutuessa tietylle alalle, on hänellä halu työllistyä ja työskennellä koulutustaan vastaavassa työssä valitsemallaan alalla. Lähtökohtaisesti jokaisen koulutusalan tulisi vastata oman toimialan työvoimatarpeeseen.

Samalla koulutuksella voidaan toki työllistyä eri ammatteihin. Esimerkiksi metsäkoneenkuljettajan tutkinnon tuottaman laajan osaamisen vuoksi ihmiset voivat työllistyä muille aloille, lähinnä muihin konetöihin ja logistiikkaan. Jos tätä muille aloille työllistymistä ja siirtymää ei oteta huomioon arviointimallissa (koulutusmäärät), voi se johtaa koulutusmäärien aliarvioon ja pahentaa työvoiman saatavuutta

metsäteollisuuden raaka-ainehuollossa ja logistiikassa, erityisesti metsäalan kone- ja kuljetusyrityksissä. Metsäteollisuus on kansantaloudellisesti merkittävä ala, joka tuo noin 20 prosenttia vientituloistamme.

2. Näkemykset koskien koulutustarpeen ennakoinnin periaatteita

Koulutustarpeen ennakoinnin tulee palvella koulutussuunnittelun tarpeita ja ennakointitiedon jakaumaa koulutusaloittain, jotta sillä pystytään ennakoimaan koulutustarpeen kehitys koulutuspoliittisen päätöksenteon vaatimalla tarkkuudella.

Ennakointimallin tulisi esitettyä tarkemmin pystyä tuottamaan käyttökelpoista tietoa siitä, miten koulutustarjonnan tulisi jakaantua tulevaisuudessa nuorten ikäluokkien pienentyessä, jotta työvoiman koulutus edistäisi korkeaa työllisyyttä, tarvittavan työvoiman saatavuutta ja tuottavuutta tukevasti. Väestönkehityksen huomioiminen 2040 tulee olemaan mallissa keskeistä, sillä vuosien 2015–2019 alhainen syntyvyys (46 705 lasta vuonna 2019) läpäisee ammatillisen koulutuksen kentän vuosina 2030–2034 ja korkea-asteet vuosina 2035–2039 (MMM 3:2022,.12).

Esitetyssä mallissa koulutustarjonnan jakaminen koulutusaloille tulisi perustua tietoihin toimialojen rakenteesta ja tarvittavasta työvoimasta ammateittain sekä työvoimatarpeiden alueellisuudesta, jotta mallilla tuotettu tieto tukisi koulutuspoliittista päätöksen tekoa riittävän tarkasti ja koulutustarjonta vastaisi työmarkkinoiden tarpeita, jotta pienentyvät ikäluokat koulutettaisiin tuottavasti työllisyyteen.

3. Näkemykset koskien koulutustarpeen ennakointimallin toteutusta

Metsätalousalan kannalta ennakointimalli painottaa liian vahvasti Koulutuspoliittisen selonteon korkeakoulutettujen kasvattamista 50 % ikäluokasta. Metsätalousalan työvoimatarpeet ja poliittinen tahtotila eivät tässä kohtaa, sillä metsäalalla on suurin tarve osaavasta ammatillisesta työvoimasta, kuten metsäkoneenkuljettajista, metsureista ja puutavara-autonkuljettajista (MMM 3:2022, s.28, TTS 476.2024, s.43).

Mallissa maa- ja metsätalousalat ovat yhdistetty yhdeksi kasvatusalaksi, mikä koulutustarpeen realistisen ennakoinnin ja koulutuksen tuottaman tuloksellisuuden seurannassa ei ole perusteltua. Riittävän tarkan poliittisen päätöksen teon tueksi tarvittavan tiedon saamiseksi nämä alat tulisi käsitellä erillään, koska molemmat alat ovat kriisiajan huoltovarmuuden kannalta avainaloja, joiden tuotanto ja työvoimatarve on turvattava. Molemmat alat pieninä koulutusaloina jäävät lausunnolla olevassa, isojen tekniikan- ja terveys/hyvinvointialojen mukaan painottuvassa mallissa arvoaan pienempään asemaan. Lisäksi tulee huomioida metsätalouden tuottavuuden turvaaminen kouluttamalla riittävästi tarvittavaa työvoimaa alalle, joka tuo 20 % vientituloista.

Savotta 2030 -työvoimatarvelaskelmien mukaan metsätalousalalla ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita uusia ammattilaisia vuosina 2024–2030 tarvitaan 780–1020 vuodessa (Metsäteho 7.2025). Korkea-asteilta uusia ammattilaisia ala tarvitsee 157 vuodessa, joista metsätalousinsinöörejä 113 ja metsätieteiden maistereita 44 (Ennakointifoorumin koulutustarvekortit 2017-2035.OPH 2020). Korkea-asteilta valmistuneen työvoiman tarve metsätalousalalla on siis 14–17 % uuden työvoiman tarpeesta.

Verrattaessa tutkimuksiin perustuvaa metsätalousalan työvoimatarvetta työryhmän esitykseen maa- ja metsätalouden kasvatusalojen kokonaiskoulutustarpeesta (taulukko 6, s.74), voidaan todeta että korjattaessa puuta kestävän hakkumahdollisuuden tasolla (75 milj.m3/v) mallin tuottama alojen yhteinen ammatillisen työvoiman tarve-ennuste riittää kattamaan ainoastaan metsätalouden tarpeet, mutta ammattikorkeista valmistuisi yhteensä yli viisinkertainen määrä metsätalouden tarpeeseen nähden ja vain alle  joka 5. koulutettu metsätalousinsinööri työllistyisi. Yliopistoista valmistuisi puolestaan 14 kertainen määrä metsätalousalalla tarvittavia maistereita.

4. Näkemykset koskien työryhmäraportin mukaisen perusskenaarion ennakointitulosta

Työryhmäraportin mukainen maa- ja metsätalousalojen perusskenaarion ennakointitulos ei metsätalousalalle tehtyjen työvoimatarveselvitysten mukaan vastaa alojen työvoimatarpeiden mukaista tulevaa koulutustarvetta

Metsätalousalalla ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita uusia ammattilaisia tarvitaan vuosina 2024–2030 toteutuvien hakkuumääräin mukaan 780–1020 vuodessa. Esitetyn ennakointimallin perusskenaariossa maa- ja metsätalousalojen yhteinen ammatillisen koulutuksen tuottama työvoimatarve on 1111 (s. 74, taulukko 6).

Korkea-asteilta uusia valmistuvia ammattilaisia metsätalousala tarvitsee yhteensä 157 metsätalousinsinööriä ja metsätieteiden maisteria vuodessa (ammattikorkea 113 + yliopisto 44). Esitetyn ennakointimallin perusskenaariossa maa- ja metsätalousalojen yhteinen korkea-asteiden koulutuksen tuottama työtarve on 1269 (ammattikorkea 651 + yliopisto 618) (s. 74 taulukko 6).

Yhteenvetona metsätalousalan osalta voidaan todeta, että ennakointimalli tuottaa aivan liian alhaisen ammatillisen koulutuksen tuottaman työvoimatarpeen ja monikertaiset korkea-asteita valmistuneiden määrät suhteessa metsätalousalan tarpeeseen. Maatalous ja metsätalous pitäisi ennakointimallissa pystyä erottamaan toisistaan.

Metsäkoulutus ry on valtakunnallinen yhdistys, joka kehittää metsäalan koulutusta ja sen vetovoimaa. Metsäkoulutus ry yhdistää metsäalan työelämän ja kaikki koulutusasteet.

www.metsakoulutusry.fi

Helsingissä 15.8.2025

Kunnioittavasti

Ville Manner                                                          Heikki Savolainen                     

Toiminnanjohtaja, Metsäkoulutus ry              Puheenjohtaja, Metsäkoulutus ry