Metsäkoulutus ry:n ajankohtaiset kuulumiset

1. Metsäkoulutus ry uudet jäsenet

Kainuun ammattiopisto Kao ja Trimble Forest Europe Oy liittyivät Metsäkoulutus ry:n jäseneksi 2.9.2026. Kainuun ammattiopisto toteuttaa metsäalan perustutkintoa kouluttaen metsuri-metsäpalvelun tuottajia ja metsäkoneenkuljettajia. Trimble Forest Europe Oy tarjoaa palveluja ja ohjelmistoratkaisuja metsätalouteen ja -teollisuuteen. Tervetuloa mukaan yhdistyksen toimintaan!

2. Metsäkoulutus ry järjestää jäsenille metsäalan koulutuksen kehittämisen hankeideahaun lokakuussa

Metsäkoulutus ry järjestää vuosittain lokakuussa metsäalan koulutuksen kehittämiseen liittyvän hankeideahaun. Kehittämisideat voivat olla esimerkiksi opetusmateriaalien kehittämistä, työelämän ja oppilaitosten välisen yhteistyön parantamista, metsäalan koulutuksen markkinointia, virtuaalisten ja digitaalisten oppimisympäristöjen ja sisältöjen kehittämistä. Kannustamme kaikkia jäseniä osallistumaan hankeideahakuun!

Tänä vuonna Metsäkoulutus ry erityisesti pitää tärkeänä seuraavia teemoja hankeideahaussa ja toivoo näistä ideoita hankehakuun.

– Metsäalan koulutuksen houkuttelevuus ja markkinointi.

– Oppilaitosten ja yritysten välisen yhteistyön kehittäminen.

– Täydennyskoulutusta opettajille. Tekoälyn hyödyntäminen opetuksessa.

– Oppimisympäristöjen ja opetusmateriaalien kehittäminen kaikille koulutusasteille. Esimerkiksi lintujen pesimäaikaisiin hakkuisiin liittyvä opetusmateriaali.

– Koulutuksen varautuminen poikkeustilanteisiin. Miten koulutus järjestetään, kun tulee esim.  viranomaisilta rajoituksia.

Hankearvioinnissa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota hankkeiden vaikuttavuuteen, jota parantaa, mikäli hanke-esityksissä on mukana useita oppilaitoksia ja toimijoita.

Kehittämishankeideat vastaanottaa toiminnanjohtaja Ville Manner Metsäkoulutus ry. Alla linkki hankeideahaun lomakkeeseen. Täytä tarvittavat tiedot ja lähetä idea sähköpostilla osoitteeseen ville.manner@metsakoulutusry.fi. Metsäkoulutus ry:n hallitus käsittelee saapuneet ideat ja tekee päätöksen marraskuun 2026 aikana siitä, mitä ideoita lähdetään viemään yhdessä eteenpäin Metsämiesten Säätiön hankkeiden rahoitushakuun. Hankeideoita voi lähettää Metsäkoulutus ry:lle 1.-31.10.2026.

Hankeideahaun lomake: http://www.metsäkoulutus.fi/hankeideahaku/

Metsäkoulutus ry:n hankeideahaku ja hanketoiminnan ohjeet jäsenille: https://www.xn--metskoulutus-jcb.fi/hankehaun-ohjeet/

Lisätietoja: Ville Manner puhelin 050 3315425 ja ville.manner@metsakoulutusry.fi

3. Metsä Ambassador -hankkeen kuulumiset

Metsäkoulutus ry:n koordinoima valtakunnallinen Metsä Ambassador -hanke etenee suunnitellusti kohti syksyn kouluvierailuja. 

Hankkeessa metsäalan opiskelijat toimivat opiskelijalähettiläinä. He vierailevat yläkouluissa ja lukioissa eri puolella Suomea. Vierailuilla opiskelijalähettiläät kertovat omista opinnoistaan ja oppilaitoksestaan sekä metsäalan koulutuspoluista, ammateista ja työmahdollisuuksista. Tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta metsäalasta, päivittää mielikuvia sekä innostaa nuoria hakeutumaan metsäalan koulutukseen.

Järjestämme kaikille metsäalan opiskelijoille info- ja perehdytystilaisuuden Teamsissa keskiviikkona 16.9. klo 15:30-17:00. Myös oppilaitosten yhteyshenkilöt ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Tilaisuus tallennetaan. Ilmoittaudu tilaisuuteen tästä

Kesän aikana hankkeessa on valmisteltu verkkolomakkeita opiskelijoiden ilmoittautumista ja vierailujen raportointia varten sekä työstetty opiskelijalähettiläiden koulutusmateriaaleja ja kouluvierailuilla käytettäviä esityksiä. Verkkolomakkeet ja esityspaketit julkaistaan verkkosivuillamme syyskuun aikana.

Metsä Ambassador -hanke toteutetaan yhteistyössä Metsäkoulutus ry:n jäsenoppilaitosten, metsäalan opiskelijoiden sekä opettajien kanssa, ja sitä rahoittavat Marjatta ja Eino Kollin Säätiö sr., Metsämiesten Säätiö, Suomen Metsäsäätiö, ja Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT-) säätiö.

Lisätietoja: Venla Korhonen 040 059 0722 / venla.korhonen@metsakoulutusry.fi 

4. Metsäopettajien akatemia 6. kurssi keväällä 2027

Metsäkoulutus ry järjestää Metsäopettajien akatemia kurssin 6. Kurssi on tarkoitettu kaikille Metsäkoulutus ry:n jäsenoppilaitosten opettajille. Kurssi tarjoaa mahdollisuuden kehittää omaa opettajuutta ja osaamista etä- ja läsnäopetusta yhdistävän kurssin muodossa keväällä 2027. Kurssi alkaa tammikuussa ja se sisältää kolme läsnäolotilaisuutta pääkaupunkiseudulla. Kurssi päättyy hutikuun lopussa yhteiseen päätöstilaisuuteen. Tarkempi ohjelma aikatauluineen tarkentuu syksyn aikana. Ilmoittautuminen aukeaa myöhemmin syksyllä. Kurssille pääsee mukaan 25 opettajaa. Kaikki koulutusasteet otetaan tasapuolisesti huomioon.

Kurssi perustuu oivaltavan oppimisen pedagogiikkaan. Kurssin teemoina ovat mm. tunne-, vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaidot metsäalan opettajan työssä. Kurssi rakentuu lähi- ja etäopetuksen yhdistelmästä: kolmesta lähikoulutuksesta ja näiden välillä verkkoympäristössä suoritettavista opetusjaksoista. 

Kustannukset ja toteutus

Metsämiesten Säätiö rahoittaa pääosan kurssista. Osallistujat maksavat omat matka- ja majoituskulunsa sekä kurssimaksun 150 €. Pedagoginen oppimispolku ja -ympäristö on rakennettu professori Kirsti Longan konseptin pohjalta, ja hän toimii myös kurssin pääkouluttajana. Metsäkoulutus ry vastaa kurssin toteutuksesta ja käytännön järjestelyistä.

Lisätietoa: Ville Manner Metsäkoulutus ry  ville.manner@metsakoulutusry.fi

 5. Metsäalan yhteinen radiomainoskampanja syksyllä – ilmoittaudu mukaan

Metsäalan radiomainoskampanjaa on uudistettu! Kampanja tulee ulos radiokanavilla syyslomaviikkojen aikana perjantaista 9.10. – sunnuntaihin 25.10.

Kaikki metsäalan oppilaitokset ovat tervetulleita mukaan kampanjaan!

Ilmoittaudu mukaan veikko.iittainen@mmsaatio.fi 23.9. mennessä.

Mitä enemmän saadaan mukaan lähtijöitä, sitä vaikuttavampi kampanja saadaan yhdessä aikaan.

Radiokampanjasta on palaveri tiistaina 8.9. Klo 15.00–16.00. 

  1. Lyhyesti kevään kampanjasta
  2. Radiomainoskampanjan uudistamisesta
  3. Syksyn kampanjan tavoite ja mainostekstit
  4. Kampanjan osallistumishinnat ja aikataulu

Linkin kokoukseen saat: veikko.iittainen@mmsaatio.fi

6. Metsäkonekouluttajan käsikirja – kysely metsäkonealan opettajille

Syksyn aikana metsäkonealan opettajille lähetetään sähköpostitse kysely, jonka tavoitteena on kartoittaa metsäkonealan koulutuksen nykyisiä pedagogisia käytäntöjä, hyväksi koettuja opetusmenetelmiä sekä alan tulevaisuuden osaamistarpeita.

Kysely liittyy Työtehoseuran hankkeeseen, jossa rakennetaan digitaalista Metsäkonekouluttajan käsikirjaa. Tavoitteena on koota yhteen metsäkonealan kouluttajien kokemuksia, toimivia pedagogisia ratkaisuja, työmenetelmiä, arviointikäytäntöjä ja konkreettisia työkaluja, joita voidaan hyödyntää opetuksessa eri koulutusorganisaatioissa. Hanketta rahoittaa metsämiestensäätiö.

Kyselylinkki lähetetään sähköpostitse syksyn aikana. Vastaamalla pääset vaikuttamaan siihen, millainen Metsäkonekouluttajan käsikirjasta rakentuu ja millaisia hyviä käytäntöjä metsäkonealan kouluttajien yhteiseen käyttöön saadaan koottua.

 Lisätietoja: Niko Karhu, niko.karhu@tts.fi

7. Tulevat kokoukset

Yhdistyksen syyskokous pidetään keskiviikkona 9.12. klo 12.00–14.00.

Yhdistyksen syksyn hallituksen kokoukset pidetään 8.10. ja 11.11.

Hyvää syksyn alkua kaikille!

Ville ja Venla