Metsäkoulutus ry:n ajankohtaiset
- Mia Luukkonen aloitti Metsä Ambassador -hankkeen koordinaattorina
Mia työskentelee Metsäkoulutus ry:llä Metsä Ambassador -hankkeen esiselvityksen parissa aina marraskuun loppuun saakka. Esiselvityksen pohjalta tavoitteena on käynnistää kaksivuotinen laaja valtakunnallinen hanke, jossa metsäalan opiskelijat toimivat metsäalan lähettiläinä yläkouluissa ja lukioissa kertomassa metsäalan koulutuksesta, ammateista ja uramahdollisuuksista eri koulutusasteilla.
Esiselvityksessä on tarkoituksena koota verkosto, jossa ovat mukana Metsäkoulutus ry:n jäsenoppilaitokset, metsäalan opiskelijat sekä opettajat. Tulemme lähestymään jäseniä niin oppilaitoksia kuin opiskelijoita, sekä säätiöitä ja rahoittajia hankkeen suunnittelun tiimoilta. Toivomme jäsenistöltä innokkuutta ja sitoutumista tulevaan hankkeeseen jo tässä esiselvitysvaiheessa.
Jos sinulla on ajatuksia tai ideoita Metsä Ambassador -hankkeeseen liittyen – tai haluat muuten vain vaihtaa ajatuksia aiheesta – olethan rohkeasti yhteydessä: mia.luukkonen@metsakoulutusry.fi.
- Metsäkoulutus ry järjestää metsäalan koulutuksen kehittämisen hankeideahaun 1.-31.10.2025.
Metsäkoulutus ry järjestää vuosittain lokakuussa metsäalan koulutuksen kehittämiseen liittyvän hankeideahaun. Kehittämisideat voivat olla esimerkiksi opetusmateriaalien kehittämistä, työelämän ja oppilaitosten välisen yhteistyön parantamista, metsäalan koulutuksen markkinointia, virtuaalisten ja digitaalisten oppimisympäristöjen ja sisältöjen kehittämistä. Kannustamme kaikkia jäseniä osallistumaan hankeideahakuun!
Tänä vuonna Metsäkoulutus ry erityisesti pitää tärkeänä seuraavia teemoja hankeideahaussa ja toivoo näistä ideoita hankehakuun.
- Metsäalan koulutuksen houkuttelevuus ja markkinointi
- Tutkintojen loppuunsaattaminen ja valmistumisen edistäminen
- Oppilaitosten ja yritysten välisen yhteistyön kehittäminen
- Joustavat opintopolut ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun ja yliopistoon
- Täydennyskoulutukseen soveltuvien koulutussisältöjen kehittäminen
- Virtuaalisten oppimisympäristöjen ja oppimissisältöjen kehittäminen kaikille koulutusasteilla
Hankearvioinnissa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota hankkeiden vaikuttavuuteen, jota parantaa, mikäli hanke-esityksissä on mukana useita oppilaitoksia ja toimijoita.
Kehittämishankeideat vastaanottaa toiminnanjohtaja Ville Manner Metsäkoulutus ry. Alla linkki hankeideahaun lomakkeeseen. Täytä tarvittavat tiedot ja lähetä idea sähköpostilla osoitteeseen ville.manner@metsakoulutusry.fi. Metsäkoulutus ry:n hallitus käsittelee saapuneet ideat ja tekee päätöksen marraskuun 2025 aikana siitä, mitä ideoita lähdetään viemään yhdessä eteenpäin Metsämiesten Säätiön hankehakuun. Hankeideoita voi lähettää Metsäkoulutus ry:lle 1.-31.10.2025.
Hankeideahaun lomake: http://www.metsäkoulutus.fi/hankeideahaku/
Lisätietoja: Ville Manner puhelin 050 3315425 ja ville.manner@metsakoulutusry.fi
- Vaikuttaminen ja lausunnot
3.1. Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta
Metsäkoulutus ry otti kantaa elokuussa valtioneuvoston asetuksen muutokseen ammatillisesta koulutuksesta. Ammatillisesta koulutuksesta annettua valtioneuvoston asetusta (673/2017) ehdotetaan muutettavaksi siten, että
- yhteisten tutkinnon osien työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitäminen osa-alueen nimi muutetaan työkyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Muutos liittyy hallitusohjelmakirjaukseen koskien liikuntaa ja terveystietoa.
- uudistetussa asetuksessa huomioidaan vuoden 2024 lopulla vahvistettujen lakien edellyttämät muutokset.
- ns. SORA-tutkinnot päivitetään.
Metsäkoulutus ry:n lausuntoon voit tutustua täältä:
3.2. Opetusministeriön koulutustarpeen ennakointimalli
Metsäkoulutus otti kantaa elokuussa Opetusministeriön nimeämän työryhmän valmistelemaan koulutusmäärien ennakointimalliin. Työryhmä on laatinut esityksen ammatillisesti eriytyneen tutkintoon johtavan koulutuksen tarpeen pitkän aikavälin ennakoinnissa käytettäväksi malliksi sekä ennakoinut esitetyllä mallilla pitkän aikavälin koulutustarvetta. Pitkän aikavälin koulutustarpeen ennakointimallin tavoitteena on ennakoida päätöksenteon pohjaksi työvoimatarpeeseen perustuva koulutustarve sekä työikäisen väestön koulutusrakenteen kehitystä.
Metsäkoulutus ry:n lausuntoon voit tutustua täältä:
- Tapahtumat ja kokoukset
4.1 Metsäpäivien messut 23.10. Finlandia-talo Helsinki
Metsäkoulutus ry on mukana Suomen Metsäyhdistyksen järjestämillä Metsäpäivillä 23.10. näytteelleasettajana. Metsäpäivät järjestetään Finlandia-talossa Helsingissä 22.–23.10.
Lisätietoa: https://smy.fi/metsapaivat/
4.2 Hallituksen kokoukset
10.10. hallituksen kokous
11.11. hallituksen kokous
9.12. Syyskokous klo 12.00. Paikka on Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu Helsinki
- Eventillan palvelut Metsäkoulutus ry:n jäsenille

Haluatteko ottaa Eventillan käyttöön?
Yhteyshenkilönä Eventillalla toimii Joonas Kuusikko, joonas.kuusikko@eventilla.com +35850 308 8044
Voitte sopia Joonaksen kanssa palaverin matalalla kynnyksellä ja selvittää, olisiko Eventilla sopiva teidän tarpeisiinne. Yhteydenotto ei velvoita mihinkään!
Hyvää syksyä!